tiistai 13. toukokuuta 2014

Karhunkierros-ennakko

Ennakkoasetelmat

Karhunkierrokselle lähdössä ja siellä odottaa 160km kuuluisaa retkeilyreittiä pitkin (Ruka - Hautajärvi - Ruka). Matkalle osuu noin 2000m nousua, joten ilmeisesti siellä muutama mäkikin on. Reittiprofiilin perusteella isoimmat tömpyrät osuvat Rukan päähän eli reitin alkuun ja loppuun.

Madeiran kilpailusta on kulunut melko vähän aikaa ja kunnollista treeniä on kertynyt vasta muutama viikko. Vähäisen treenailun vuoksi en juurikaan keventele Karhunkierrosta varten. Onnistuin viimeisellä pitkiksellä jotenkin kipeyttämään toisen polven. Äijä on siis valmiiksi aika paketissa ja suojajumissa eli ihan normisetti luvassa kisassa. Muistin kuitenkin leikata varpaankynnet eli luottavaisin mielin kisaan uskaltaa lähteä.

Viimehetken treenit

Madeiran jälkeen elo on jatkunut melko normaaleissa merkeissä treenien osalta eli kolme tärkeämpää treeniä viikossa ja pari kevyempää muuta juoksua. Madeiran jälkeen lihaskunto tuntui suorastaan romahtaneen ja ei ole vieläkään täysin palautunut aikaisemmalle tasolle vaikka olen siihen yrittänyt panostaa. Ilmeisesti keventelyt ennen ja jälkeen Madeiran ja itse kisa söivät tehokkaasti lihaskunnon.

Treenit ovat tähdänneet lähdinnä Karhunkierroksen jälkipeleihin.

Osallistujalistan ja sään pohdinta 

Osallistujalista on komeata katseltavaa. Ja vaikka ennakkoon jotkut kovat nimet ovatkin lähdössä "treenaamaan" niin uskoisin kisavauhdin kasvavan melkoiseksi. Oma toive on, että ei ihan koko matkaa tarvitsisi viettää yksinään vaan juoksuseuraa löytyisi.

Tätä kirjoittaessa on lunta maassa vielä 13cm ja todennäköisesti poluilla lumi on tamppaantunut hieman jääksi. Mielenkiintoinen kisa tulossa kelin puolesta, ei ainakaan mikään optimaalinen reittiennätyskeli.

Onko tässä oikea kisavarustus?


Jonkun tutkimuksen mukaan pehmeällä hiekalla juokseminen nostaa energiankulutuksen 1,6-kertaiseksi. Varmaan tuo lumessa tarpominen vastaa samanlaista vastusta eli muutama berliininmunkki ja lihis enemmän reppuun mukaan. Ennakkoon veikkaisin, että pienet kaverit hyötyvät lumesta, mutta eiköhän myös Kemin lahja Suomen kestävyysurheilulle ole näissä olosuhteissa kuin kotonaan.

Oma kisataktiikka

Paras suunnitelmahan on lähteä juoksemaan "omaa vauhtia" ja todeta ensimmäisen mäen päällä letkan jatkona, että sykkeet paukuttaa lähellä maksimia. Ehkä tällä kertaa yritän silti olla keulimatta liikaa ja asetan vahtikoiraksi kellosta tietyt sykerajat ja yritän niitä jopa noudattaa. Muistaahan se kello sitten potkia liikkeellekin, jos meinaa jäädä lorvimaan jonnekin. Lisäksi laitan porkkanaksi kepin päähän kuvan paljusta ja kylmistä juomista, jotta jaksan heikotkin hetket sitten iloisin mielin. 

Ensimmäinen versio kisasuunnitelmasta eli berliininmunkit ja lihapiirakat kartalla.

Juottopisteitä on sen verran runsaasti, että veden saannin kanssa ei laskelmieni mukaan tule ongelmaa. Eväiden laskeminen onkin sitten hieman haastavampaa, mutta eiköhän alkumatka nautita geelejä ja loppumatkasta sitä mikä uppoaa. 

Niin ja se tavoite. Hmm... Olisihan se nyt hienoa rikkoa Madeiran aika... Mutta ehkä kuitenkin varovainen 20h ± 2h. No keli ei nyt ihan kohdillaan ole eli sanotaan 24h ± 3h.

Innolla odotan myös miten Karhunkierroksella juostava Trail Tour tulee käynnistymään. 53km matkalla tullaankin varmaan näkemään veristä taistelua.

Vielä muutama päivä ja paljussa nähdään!

1 kommentti:

  1. Asiavirheitä en edes viitsi kommentoida. Ennakkoasetelmat on mehevyydeltään lähes berliininmunkkitasoa. Siellä on myös mustia hevosia ja mielenkiinnolla lähden tarkkailemaan kuka alussa keulii ja kuka on ekana paljussa. Toivottavasti mahdun sitten myöhemmin edes sekaan!

    VastaaPoista